maanantai 22. lokakuuta 2012

Porkkanainen pannukakku – Oven Pancake with Carrot



"Tämä pannukakku sopii tarjottavaksi suolaisena tai makeana.

Onkohan olemassa yksinkertaisempaa ruokaa kuin pannukakku? Letun ja pannukakun alkumuotojen katsotaan useissa yhteyksissä olleen ensimmäisiä valmistamiamme viljaruokia. Samankaltaisia paistoksia löytyy ympäri maailman, milloin ohuena, milloin paksuna, väliin pienenä, väliin suurena. Myös täytteet vaihtelevat käyttötarkoituksesta ja kulttuurista riippuen: väliin pannukakkua syödään sellaisenaan tai vain sokerin kanssa, väliin hillolla, jopa kermavaahdolla. Suolaisia räiskäleitä ja pannukakkuja nautitaan esimerkiksi lihan, kalan tai juuston kera. Mahdollisuudet ovat rajattomat, ja valmistettava mahdottoman yksinkertainen. Itse en suuremmin ole välittänyt suolaisista letuista tai pannukakuista, mutta mieheni on usein pyytänyt tekemään suolaisia lettuja. Pitää varmaan kokeilla niitäkin tässä joku kerta.

Yleisin suomalaisista pannukakuista on toki se kaikkein yksinkertaisin: vain maitoa, munia, jauhoja, hieman öljyä ja mausteeksi vähän suolaa, välillä myös sokeria. Mutta pannukakkua voi maustaa melkeinpä millä tahansa. Jonkin aikaa sitten valmistin appelsiinista pannukakkua ja tänään päätin lisätä taikinaan raastettua porkkanaa. Tämä pannukakku sopii tarjottavaksi suolaisena tai makeana: itse kohtelin sitä kuin suolaista ruokaa nauttimalla sitä survottujen puolukoiden kanssa.


Porkkanapannukakku:

8 dl maitoa
3 kananmunaa
6–7 dl raastettua porkkanaa
4 dl vehnäjauhoja
2 rkl öljyä
1/2 tl suolaa
1 rkl sokeria

Sekoita ainekset keskenään ja anna taikinan turvota noin 20 minuuttia. Kaada leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ja paista 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Tarjoile puolukkasurvoksen kera.


Halutessasi pehmeämmän taikinan voit myös leikata porkkanat paloiksi, keittää ne pehmeiksi ja soseuttaa ennen taikinaan lisäämistä. Noin 6–7 keskikokoista porkkanaa on sopiva määrä. Pannukakkuun voi hyvin upottaa erilaisia jääkaapista löytyviä jämäaineksia. Vehnäjauhojen sijaan voit myös käyttää esimerkiksi hiivaleipä- tai vaikkapa graham-jauhoja. Perus pannukakkureseptiä voi muokata käyttämällä aineksina esimerkiksi omenaa, marjoja, ananasta, banaania, suklaata tai mansikoita. Halutessasi suolaista pannukakkua, voit lisätä siihen vaikkapa  jauhelihaa, tomaattia, kinkkua, lohta, juustoa, sipulia, paprikaa, oliiveja, vaikka sieniäkin. Vain taivas on rajana, joten ei muuta kuin kokeilemaan.



*  *  *

One of the simplest meals ever must be Finnish Pancake. I say Finnish to differentiate the thick pancake that we call Pannukakku (literally Pancake) from the thin one, Lettu, which is normally considered as pancake. Pannukakku has a thicker batter and is baked in the oven into a one big cake that is cut into smaller pieces. Lettu has a thinner batter and they are fried separately on a frying pan. Of course pancakes vary around the world from thin small ones to thin or thick big ones. And don’t get me started with the toppings! Some serve them as they are, or with just sugar, some with jam or even whipped cream, some with meat or cheese. I haven’t greatly enjoyed the salty pancakes (thin ones), but they do serve a good meal and my husband has requested them many times. Maybe I’ll prepare them somewhere in the near future.




The most common Finnish Pancake must be the simplest one; the one that only has milk, eggs, oil and plain flour seasoned with some salt, sometimes also sugar. But the beauty in pancakes is that you can season them with just about anything. Some time ago I prepared Oven Pancake with Orange and today I decided to try out adding grated carrots into the batter. This type of pancake can be served actually either way, with sweet or salty filling, but I planned to enjoy it a bit saltier. Well, I didn’t throw any meat on it (heavens, no), but I served it with mashed lingonberries, a seasoning that is mostly used with meat in Finnish food culture.


Oven Pancake with Carrot:

8 dl (3 1/2 cups) milk
3 eggs
6–7 dl (2 1/2–3 cups) grated carrots
4 dl (1 3/4 cups) plain flour
2 tbsp. oil
1/2 tsp. salt
1 tbsp. sugar

Mix together all the ingredients and let the batter swell for about 20 minutes. Pour the batter then onto a large baking tray covered with baking paper. Bake about 30 minutes in 200 C / 390 F. Serve with mashed lingonberries.


When making pancake with carrot, you can also chop the carrot into pieces, boil them until well done and then just mash them before adding to the batter. That way the consistency of the batter is smoother. About 6–7 medium sized carrots should be enough. It's easy to add different types of leftover ingredients to pancakes. Instead of using plain flour, you can also use bread flour, why not even graham flour. The very basic pancake recipe can be modified for example with apples, berries, pineapple, banana, chocolate or strawberries. If you like the salty ones, you can add ground beef, tomatoes, ham, salmon, cheese, onion, paprika, olives, even mushrooms. The sky is the limit.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti