maanantai 15. lokakuuta 2012

Vispattua puuroa – Whipped Porridge


"Jäljelle jäävä aika ei mahdollista rauhallista aterian ääressä keskustelua, vaan ainoastaan kiireisen ahmimisen, josta jää jäljelle suhteellisen epämiellyttävä olo.

Kuten loppukesästä arvelinkin, käynnissä olevat opintoni ovat vaikuttaneet blogini ylläpitoon merkittävästi. Niinpä tämäkin puuropäivitys tulee useita päiviä myöhässä. Kunhan olen saanut lokakuun osalta tenttini pois päiväjärjestyksestä, pyrin jälleen aktivoitumaan projektini osalta. Kiireiden myötä myös einekset ovat hiipineet takaisin arkeeni, vaikka jossain välissä pärjäsin jo erinomaisesti ilman niitä. Ilmeisesti yritykseni irtaantua niistä joutuu vasta nyt todelliseen tulikokeeseensa, kun pitkän päivän jälkeen nälkä on kasvanut liian suureksi ja kylmähyllyn kolmioleivät aloittavat seireenien kutsunsa.

Vispipuuro on klassinen, etenkin Suomessa ja Ruotsissa yleinen ruoka. Joillekin vispipuuro on pelkästään jälkiruoka, mutta silloin kun itse vielä kulutin peruskoulun penkkejä, se oli varsin yleinen koululounas. Olen itse tottunut nauttimaan puuron kylmän maidon kanssa, mutta toiset syövät sitä sellaisenaan. Vispipuuro nautitaan kuitenkin käytännössä aina jäähtyneenä tai suorastaan kylmänä, millaisena se itselleni maistuu parhaiten.


Vispipuuro (neljälle):

1 l vettä
4 dl puolukoita
1/2 dl sokeria
2 dl mannasuurimoita

Keitä puolukoita noin kymmenen minuuttia. Lisää sitten sokeri sekä mannasuurimot. Annan puuron kiehua vielä 5–10 minuuttia samalla sekoitellen, jottei puuro tartu pohjaan. Jäähdytä puuro ja vatkaa se tehosekoittimella kuohkeaksi. Nauti maidon kera tai sellaisenaan.


MARGINAALISSA:
Tiiviiseen tahtiin opintojaan suorittavana yliopisto-opiskelijana on pakko pohtia ruokailun asemaa kouluissamme ja miksei myös varhaiskasvatuksessamme. Yliopistossa päivä rytmittyy helposti siten, että ruokailuun jää aikaa puoli tuntia sisältäen siirtymiseen kuluvan ajan kampuksen sisällä sekä täynnä olevan opiskelijaravintolan kassajonoissa kulutetun ajan. Jäljelle jäävä aika ei mahdollista rauhallista aterian ääressä keskustelua, vaan ainoastaan kiireisen ahmimisen, josta jää jäljelle suhteellisen epämiellyttävä olo. Onko tilanne parempi nuoremmillani? Päiväkodeissa aikaa varataan usein riittävästi rauhalliseen ruokailuun, ja toimintaperiaatteena on se, ettei lasta tule tarpeettomasti hoputtaa ruokailussa. Koulun puolelle siirryttäessä puolestaan aikaa on usein minullekin siunaantuva puolituntinen – ja mikä kamalinta, paikoin ainoastaan 10–15 minuuttia, joka on järjettömän lyhyt ruokailuaika lapselle.  Ruoka on pelkkä pakollinen paha opetussuunnitelman korkealentoisten tavoitteiden tienvarressa. Sen ääreen ei ole mahdollista rauhoittua, maistella ruokaa ja keskustella kavereiden kanssa. Ruoan ääressä ei vaihdella kuulumisia, vaan tärkein tavoite on saada keho ravittua minimiin riisutussa ajassa ja kiirehtiä takaisin tärkeämpien asioiden pariin. Minkä arvon viestimme ruoalla olevan tällaisen ruokailutahdin myötä?


*  *  *


I’ve been a bit busy with my studies so I didn’t add this recipe for whipped porridge even though I prepared it a few days ago. As I thought, my hurries have had an impact on this blog. I’ll try to be more active once I’ve passed my exams for October. Along hurries, also convenience food has crawled back into my life (I was doing very well without it at one point). I suppose my little project becomes a real crucible now that I actually have to find time to prepare food; it’s just so easy to grab a sandwich from the grocery store when you’re too far into the hunger.




Whipped Porridge a very classic recipe, which includes lingonberries and semolina. Some people see it as a dessert, but when I was still in school, this dish used to be very common as a school lunch in Finland. I’m used eating it with cold milk, but some people prefer it as it is. How ever, I think it’s always supposed to be eaten cooled off or even cold (my favorite).


Whipped Porridge (4 portions):

1 l (about 4 cups) water
4 dl (1 3/4 cups) lingonberries
1/2 dl (1/4 cup) sugar
2 dl (about 1 cup) semolina groats

Boil the berries in the water for about 10 minutes. Add semolina groats and sugar. Let the porridge boil for about 5 to 10 minutes while mixing it. Cool off the porridge and whip it to a mousse-like consistency with a blender. Serve with cold milk or as it is.


I have to admit, converting Metric measurements into US customary units has been a bit of a puzzle for me. Even writing recipes in English seems to have different “rules” than writing them in Finnish (to which, as some may have noticed, I haven’t paid much attention). I’ve been searching recipes in English and tried to find a more consistent way of writing the measurements. Therefore I’ll try to stick with one or two measure units per recipe from now on. If only I’ll remember.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti