perjantai 30. marraskuuta 2012

Kaalikeitto – Cabbage Soup





"Kaalia voi laittaa ruokaan kuin ruokaan, ja aina se toimii yhtä hyvin.

Talven ensimmäinen lumimyräkkä on pyörinyt ulkona koko päivän. Minulla ei ollut kummoisempia menoja tänään, mutta silti halusin käydä kaupassa ja parilla kirpputorilla läheisessä asutuskeskuksessa. Asumme hyvin lähellä juna-asemaa, mutta myrskyn vuoksi junien vaihdejärjestelmät ovat aivan sekaisin. Valitsin siis bussin, tosin siitäkin meinasin myöhästyä, koska kerrostalomme alaovi oli niin jäätynyt, etten meinannut saada sitä auki! Siihen tarvittiin minut ja talonmies, kummatkin reuhtomaan ovea toinen toiselta, toinen toiselta puolen. Ei voi muuta kuin rakastaa Suomen talvea, eikö? Lopulta pääsin niin kauppaan kuin kirpputorillekin, ja löysin mukavaa pientä keittiötä piristämään. Palattuani kotiin valmistin tällaiselle myrskyiselle päivälle sopivaa, höyryävän kuumaa kaalikeittoa. Erityisen mukavaa kokkailu oli, kun otin lasillisen kuivaa valkoviiniä ja katselin hellan vierestä ulos pöllyävään lumeen.




Valkokaalin maku on upea. Se on valtavan aromirikas, mutta silti miellyttävän mieto. Kypsennettynä kaalin aromit makeutuvat ja pehmenevät. Sitä voi laittaa ruokaan kuin ruokaan, ja aina se toimii yhtä hyvin: raakana salaateissa ja raasteissa, kypsänä keitoissa, paistoksissa, murekkeissa, piiraissa ja muhennoksissa. Olen täysin rakastunut kaaliin! Se on vieläpä erittäin edullista ja sisältää runsaasti C-vitamiinia. Helpoimmillaan kaalin käyttö on, kun sen yksinkertaisesti raastaa salaattiin tai paloittelee keiton tai padan aineksiksi. Mutta voi sillä hifistelläkin: tätä on mielestäni juuri kaalikääryleiden teko, jossa valmistustekniikka on jo suhteellisen tarkka. 


Kaalikeitto savolaiseen makuun:

500 g valkokaalia
2–3 porkkanaa
1 lanttu
1 sipuli
400 g jauhelihaa
(100 g pekonia)
2 l vettä
1–2 tl suolaa
8 kokonaista mustapippuria
5 kokonaista valkopippuria
1 laakerinlehti
1–2 valkosipulin kynttä

Leikkaa kaali, porkkanat, lanttu ja sipuli. Ruskista jauheliha ja sipuli erikseen pannulla. Jos käytät pekonia, leikkaa ja paista myös se. Laita ainekset kattilaan mausteiden kera ja kaada päälle vettä niin, että ainekset peittyvät. Anna kiehua n. 40 min, kunnes vihannekset ovat kypsiä. Tarkista nesteen määrä ja keiton maku.

Minulla on usein toistuva ongelma keiton valmistamisen kanssa. Tai ehkäpä kattiloiden kanssa. Olen hyvin tietoinen siitä, että emme omista riittävän suurta kattilaa. Se johtuu paljolti siitä, että asunnossamme ei ole riittävästi kaappitilaa sellaisen säilyttämiseen. Siksi yritän aina valmistaa sellaisen määrän keittoa, että se mahtuu suurimpaan kattilaamme, mutta se osoittautuu aina yhtä mahdottomaksi. Tänäänkin minun piti ottaa avuksi yksi pienistä kattiloistamme, koska suurempi tuli täyteen ennen kuin kaikki aineksetkaan olivat ehtineet siihen. Etsimissäni resepteissä puhuttiin kilosta valkokaalia, mutta käytin siitä vain puolet ja silti sain turvautua pikkukattilaan. Olen toivoton tapaus! Koska toinenkin puolikas kaalista oli jo paloiteltu, päätin käyttää sitä vähän pannulla saadakseni sen kasaan ja sitten pakastin sen tulevia kokeiluja varten. Kaipa teen siitä joku päivä piirakkaa.


*  *  *


The winter’s first snowstorm is ranting outside. I didn’t have anything special to do today, but I did want to go to a grocery store and visit two flea markets that are located couple of kilometres away from my home. We live very close to a train station, but the whole railroad switch system is messed up because of the whirling snow. So I took the bus. And almost missed it, because the front door of our apartment building was frozen and it took me and a janitor to get it open; I was pushing it from the inside to get out, he tried to pull it as hard as possible. You gotta love Finnish winter! Anyway, I managed to get to the market, and found a couple of nice items to jazz up our kitchen. When I finally got home (after missing a bus and waiting for the train for half an hour, as it was late), I prepared a Cabbage Soup: the perfect meal for a stormy, cold day. Cooking was especially nice as I enjoyed a glass of dry white wine and stared into the cold wind.




I just love the taste of white cabbage. It’s so rich in flavours, but still has a gentle taste. When cooked, the flavours get sweeter and softer. You can use white cabbage in any food, and it always works: raw in salads and grated food, cooked in soups, stews, casseroles and pies. I’m completely in love with it! It’s also very affordable and rich in vitamin C. The simplest way is to just grate it in a salad or cut it and use in a soup or casserole. But you can also overdo it, like in cabbage rolls, when the technique used requires acuity. 


Finnish Savonian Cabbage Soup:

500 g (1 1/4 lb) white cabbage
2–3 carrots
1 yellow turnip
1 onion
400 g (1 lb) ground beef
(100 g [1/4 lb] bacon)
2 l (4 pt) water
1–2 tsp. salt
8 whole black peppers
5 whole white peppers
1 laurel leaf
1–2 cloves of garlic

Cut cabbage, carrots, yellow turnip and onion. Brown both ground beef and onion separately on a pan. If you use bacon, cut it in pieces and brown it. Add the ingredients in a large kettle with seasonings and enough water to cover them up. Cook for about 40 minutes until the vegetables are well done. Check the taste and amount of water and add if needed.


I have a small problem with soup. Or perhaps, with kettles? I’m very aware of the fact that we don’t own a large kettle, but that’s just because we don’t have any space to store it. I always try to prepare a good amount of soup so that it fits to the one large kettle, but it’s impossible. Even today I had to use two kettles, because the big one got full before I had all the ingredients in it. The recipes I found told me to use a whole cabbage, weighing about a kilo (over 2 lbs), but I only used half of it, and still needed two kettles. I’m just hopeless that way. The other half of the cabbage was already chopped up, so I fried it a bit to get it all together in a smaller space, and froze it to wait for my next culinary experiments. I suppose I will use it in a pie some day.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti