sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Rahkapiiras ilman pohjaa – Quark Pie without Crust




"Rahkapaistos on loistava fiiliksen mukaan muokattava herkku.

Kaapista löytyvistä jämäaineksista keksii usein jotain hauskaa pikkunaposteltavaa. Samoin tapahtui muutama vuosi sitten, kun makeanhimon yllättäessä pohdin ensin piiraan paistamista mutta halusin jotain asteen verran terveellisempää. Syntyi rahkapaistos, joka on käytännössä piiras ilman pohjaa. Se on erittäin yksinkertainen makea välipala, johon saa näppärästi käytettyä nahistuneet omenat, kuivahtaneet raparperit tai pakastemarjojen pussinpohjalliset.


Rahkapaistos:

2 omenaa
1 rkl perunajauhoja
2 tl sokeria
2 tl kanelia
4–5 dl maitorahkaa
2 kananmunaa
sitruunamehua
2 rkl sokeria

Pinnalle:
1 dl speltti- tai kaurahiutaleita
1 rkl margariinia
1 rkl sokeria

Paloittele omenat pienen uunivuoan pohjalle ja mausta sokerilla ja kanelilla. Pyörittele palojen joukkoon perunajauhot. Sekoita kulhossa keskenään maitorahka, kananmuna, sitruunamehu sekä sokeri. Kaada rahkaseos omenapalojen päälle. Halutessasi voit lisätä pinnalle sulatettuun margariiniin ja sokeriin sekoitettuja speltti- tai kaurahiutaleita. Paista 200-asteisessa uunissa 30 minuuttia.




Rahkapaistos on loistava fiiliksen mukaan muokattava herkku. Siihen voi käyttää omenan sijasta esim. 1–2 dl mustikoita, puolukoita tai  vaikkapa vadelmia. Myös päärynä sopii paistokseen mainiosti. Kaurahiutaleiden lisääminen pinnalle ei missään nimessä ole välttämätöntä, mutta sillä kokonaisuuteen tuo hieman kuituja ja mukavaa rousketta hampaisiin. Minulla ei ole mukavan pientä uunivuokaa näin pienelle annokselle, mutta valurautapannu sopii tarkoitukseen aivan yhtä hyvin!


*  *  *


Isn’t it great when you search through your fridge and manage to put together something nice from simple leftovers? That’s what happened to me a few years back, when I craved for something sweet and after thinking about making pie, I decided to make something a bit healthier: a pie without the crust. That’s how Quark Pie came to existence.  It’s a very simple sweet snack that easily hides leathery apples, dry rhubarbs or the last few from frozen berry bags.




Quark Pie without Crust:

2 apples
1 tbsp. potato flour
2 tsp. sugar
2 tsp. cinnamon
4–5 dl (2 cups) quark
2 eggs
lemon juice
2 tbsp. sugar

On the surface:
1 dl (1/2 cup) spelt or oat flakes
1 tbsp. margarine
2 tbsp. sugar

Chop apples into chunks and put them in a small but deep oven tray. Mix together with sugar and cinnamon, and add potato flour. In a bowl, mix together quark, eggs, lemon juice and sugar. Pour on top of the apple chunks. If you want, you can mix together spelt or oat flakes, melted margarine and sugar and sprinkle it on the surface. Bake in 200 C / 390 F for 30 minutes.


Instead of apples you can use, for instance, 1–2 dl (1/2–1 cup) of blueberries, lingonberries or raspberries. Also pear tasted nice in the quark pie. Adding oat flakes on the surface is not necessary at all, but it brings some fibre and nice crunchiness to the ensemble. I don’t have a small enough oven tray for this treat, so I used an iron cast pan. But it works just as well in the oven!






2 kommenttia:

  1. Tämä pohjaton rahkapiiras vaikuttaa todella herkulliselta! Kiitos ohjeesta. Olen blogisi uusi lukija, ja mielenkiinnolla aina odotan uutta postaustasi. Ruoan alkuperä ja ns. puhtaus on alkanut itseäni kiinnostaa yhä vain enemmän, ja ruokapakettien tuoteselosteita tulee luettua tavallista tarkemmin.

    Kiva juttu, että olet luonut tällaisen blogin. Minusta sait ainakin vakkarilukijan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno kuulla, että asiasta kiinnostuneita löytyy muitakin! Välillä kun täällä yksikseen pauhaa, miettii, askarruttavatko samat asiat toisia. Pyrin kerran viikkoon tekemään päivityksiä, mutta pakastimen täyttymisen myötä olen viime aikoina vain syönyt entisiä ruokia. Viimeistään viikonloppuna lisää, kenties uuniperunoiden muodossa!

      Poista