lauantai 9. helmikuuta 2013

Mäenlaskun makua – Finnish Shrove Buns




"Miten tahansa laskiaispullan nauttiikaan, se on mahdotonta syödä siististi. 

Onneksi laskiaiseen kuuluu sekä sunnuntai että tiistai. Se tarkoittaa, että voi hyvällä omatunnolla nauttia herkullisia laskiaispullia vähintään kahtena päivänä, ellei jopa päivien välisenä maanantainakin, jottei herkkuputki katkeaisi. Laskiaispulla on kuulunut suomalaiseen laskiaisperinteeseen 1900-luvun alkupuolelta lähtien, jolloin suomenruotsalaiset rannikkokaupungit omaksuivat tavan Ruotsista. Vähitellen leivonnainen tuli tutuksi myös tavallisen kansalaisen kahvipöydässä, tosin mantelisydämisenä versiona. Mansikkahillolla ja kermavaahdolla ryyditetty laskiaispulla on nimittäin yleistynyt vasta 1950-luvulla. Jos haluat nauttia pullan oikein perinteisesti, syö se lautaselta, jolla on lämmitettyä maitoa.


Laskiaispulla mantelilla tai hillolla (12 kpl):

Taikina:
2 1/2 dl maitoa
25–40 g hiivaa
1 dl sokeria
1/4 tl suolaa
1 1/2 rkl kardemummaa
1 kananmuna
75 g rasvaa
n. 9 dl vehnäjauhoja

Pinnalle:
1 kananmuna
raesokeria / mantelilastuja
tomusokeria

Täyte:
1 dl mansikkahilloa / mantelijauhetta
2 dl kuohukermaa
2 rkl sokeria

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Lisää hiiva, sokeri, suola, kardemumma ja kananmunat. Lisää vähitellen jauhoja sekoittaen taikinaa aluksi vispilällä saadaksesi siihen runsaasti ilmaa. Siirry käsin vaivaamiseen taikinan paksutessa. Lisää alustuksen loppuvaiheessa rasva. Alusta taikina pehmeäksi siten että se alkaa irtoilla kädestä ja astian reunoista. Lisää lopuksi ripaus jauhoja kuivikkeeksi ja sekoita kevyesti taikinaan käännellen. Kumoa taikina työtasolle ilman jauhotusta ja anna levätä 5–10 minuuttia. Leikkaa taikinasta lohkoja ja pyöräytä jauhottomalla työtasolla kevyesti säikeeksi. Leikkaa säikeestä sopivan kokoisia palasia. Muodosta kämmenestäsi kupera ja pyöräytä taikina työtasoa vasten pyöreäksi pullaksi (Halutessasi katso kirjoitus Pikkupullia rahkalla ja voisilmällä). Lado pullat leivinpaperin päälle uunipellille harvakseltaan. Anna kohota liinan alla 30–40 minuuttia, kunnes pullat ovat kohonneet lähes kaksinkertaisiksi. Voitele pullat kananmunalla ja ripottele päälle halutessasi raesokeria tai mantelilastuja. Paista pullia 225-asteisessa uunissa n. 10 minuuttia.

Vaahdota ja mausta kuohukerma. Leikkaa pullista lakki pois. Jos teet hillosydämisiä pullia, aseta keskelle pullaa nokare mansikkahilloa ja pursota sen ympärille kermavaahtoa. Aseta lakki takaisin pullien päälle ja siivilöi pinnalle vielä kunnolla tomusokeria. Jos valmistat mantelisydämisiä laskiaispullia, koverra pullien keskelle pieni kolo lusikalla. Murenna pullan sisusta astiassa pieneksi ja sekoita siihen mantelijauhot sekä kermavaahto. Pursota täytettä pullien sisään ja aseta lakki takaisin päälle. Siivilöi halutessasi pinnalle tomusokeria.




Laskiaispullan kanssa toimii erittäin hyvin pullataikinan nostattaminen jälkikäteen, sillä niin pullasta tulee pehmeä ja mehukas. Koska itse pullaan ei tule rusinoita tai muita mehukkaita aineksia, sen kosteuteen kannattaa panostaa. Kuivakka pulla ei maistu hyvältä, oli sen sisään pursotettu kuinka paljon kermavaahtoa tahansa. En ole itse aiemmin maistanut mantelitäytteisiä laskiaispullia, mutta makuhan on varsin miellyttävä. Manteliset laskiaispullat ovat miedompia eivätkä yhtä makeita kuin hillotäytteiset. Myös lämpimään maitoon kastaminen oli minulle uusi asia, mutta yllätyksekseni se olikin varsin herkullinen tapa. Miten tahansa laskiaispullan nauttiikaan, se on mahdotonta syödä siististi. Ei siis muuta kuin sormet tahmeiksi ja suu makeaksi!


*  *  *


How convenient that Shrovetide includes both Sunday and Tuesday. That means you can, with a clean conscience, have shrove buns at least on two days, maybe even on the Monday in the middle. Shrove buns have been enjoyed In Finland since the beginning of the 20th century when the Finnish-Swedish towns on the west coast adopted the delicacy from Sweden. Little by little the pastry became well known among common people. If you want to feel like a real Finn and take part in debating the superiority of either fillings (strawberry jam or almond paste), here’s a decent argument: the original shrove bun was filled with almond paste. Strawberry jam and whipped cream became popular no sooner than in the 50’s. If you want to enjoy the bun in a traditional way, eat it on a plate with warm milk.



Shrove Bun with Almond or Jam Filling (12 pieces):

Dough:
2 1/2 dl (1 cup) milk
25–40 g (1–1 1/3 oz) baking yeast
1 dl (1/2 cup) sugar
1/4 tsp. salt
1 1/2 tbsp. cardamom
1 egg
75 g (2 1/2 oz) butter
approximately 9 dl (3 1/2 cups) plain flour

On top:
1 egg
pearl sugar / almond flakes
powdered sugar

Filling:
1 dl (1/2 cup) strawberry jam / powdered almond
2 dl (1 cup) double cream
2 tbsp. sugar

Heat up milk into body temperature (37 C / 98,6 F) and pour into a large container. Whisk yeast, sugar, salt, cardamom and the egg into the milk. In small portions, blend in carefully the plain flour. When the dough starts to be almost done, add soft butter. Blend in flour until the dough starts to break away from your hands but is still soft. Finally, add a pinch of flour on top as a dehydrant and turn around a couple times. Place the dough on a clean working top and let rest for 5–10 minutes. Don’t use more flour. Cut the dough into smaller pieces and roll into loose braids. Cut the braids into smaller pieces. Form your hand into a gibbous shape and roll the piece of dough between your hand and the tabletop into a round bun (see the post for Quark Filled and Butter-eyed Buns). Place the buns sparsely on an oven tray and let rise covered with a cloth for 30–40 minutes until doubled. Butter the buns with egg and sprinkle pearl sugar (for jam filled shrove buns) or almond flakes (for almond filled shrove buns) on top. Bake for about 10 minutes in 225 C / 435 F.

Whip the cream and season it with sugar. Cut off the top part of each bun. If you want to make jam filled buns, place a dab of jam in the middle of the buns and extrude whipped cream around it. Place the top part back on and decorate the bun with powdered sugar. If you’re preparing almond filled buns, cave a hole with a spoon in the middle of each bun. Crumble the extra bun in a bowl and mix together with the whipped cream and powdered almond. Extrude the filling into each bun, place the top part back on and decorate with powdered sugar.




When baking smaller buns it’s good to let the dough leaven only after rolling it into buns. That’s how you get guarantee soft and juicy buns. Especially now, when there ain’t going to be raisins or such in the dough to give it extra taste, it’s good to make sure the baked buns will be extra soft. Dry bun does not taste good, no matter how much there’s whipped cream in it. I had never tasted almond filled shrove buns before, but they are quite nice, actually. The flavour is milder, but very pleasant. Enjoying the shrove buns by dipping them into warm milk was also a new experience, but to my surprise it was very delicious. It doesn’t matter which way you enjoy shrove buns; they’re impossible to eat without making a mess. So let’s get our fingers sticky and tongues sweet!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti