lauantai 23. helmikuuta 2013

Paistettu kampela ja hernesose – Pan Fried Flounder and Mashed Peas




"Leivityksen ansiosta kala saa rapean pinnan ja pysyy sisältä kosteana.

Eilinen reissuni kalatiskille oli päätyä huonosti, kun aikaisemmin päivällä huomioni kiinnittäneet kampelafileet olivat melkein loppu tullessani illalla niitä ostamaan. Jäljellä oli enää vaivaiset  kolme pienen pientä fileetä, joista kertyi hieman päälle sata grammaa kalaa. Olin silti niin innoissani ateriasta, etten malttanut jättää sitä toiseen kertaan. Toisekseen, en uskonut, että niin vähäinen määrä menisi enää kaupaksi muille kuin kaltaiselleni kokeilun intoiselle närppijälle. Oli siis suoranainen velvollisuuteni ostaa viimeiset pois.

Kampelaa esiintyy etenkin merialueilla, vaikka se voi elää myös makeammassa vedessä. Kampelalajien yleisyys vaihtelee: esimerkiksi Suomen vesistöissä esiintyy vain tavallista kampelaa sekä harvinaisempaa piikkikampelaa. Harvinaisia lajeja kannattaa vältellä ja kalatiskillä suosia Suomessa pyydettyä kalaa. Kalasuosituksia kannattaa ostoksia varten tarkastella esimerkiksi WWF:n julkaisemasta Kalaopas kuluttajalle -julkaisusta.




Paistettua kampelaa (4:lle):

600 g kampelafileetä
2 kananmunaa
1 dl korppujauhoja
1 tl suolaa
1/4 tl valkopippuria
voita
ruokaöljyä

Riko kananmunat kulhoon ja vispilöi rakenne rikki. Sekoita korppujauhot, suola ja valkopippuri keskenään lautasella. Kuumenna voi ja öljy paistinpannulla keskilämmöllä. Kierittele kampelafileitä ensin kananmunassa ja taputtele sitten molemmin puolin korppujauhossa. Paista rasvassa muutama minuutti kummaltakin puolelta kypsiksi. Tarjoile kampelaa esimerkiksi keitettyjen perunoiden ja hernesoseen kera.


Kampela voi kasvaa jopa puolimetriseksikin, jolloin sen paino on jo aika korkea. Ostamani fileet olivat kuitenkin tosiaan hyvin pieniä ja ohuita. Riippuu täysin kalan koosta, montako fileetä ateriaan tarvitaan, mutta henkeä kohti on hyvä varata 150–200 g kalaa. Käytin kalaan tänään jälleen Isomummin keittiö -kirjan reseptiä. Samalla reseptillä voi toki paistaa muitakin kaloja, kevyt leivittäminen on hyvin yleinen tapa valmistaa paistettua kalaa. Leivityksen ansiosta kala saa rapean pinnan ja pysyy sisältä kosteana.




Hernesose (4:lle):

4 dl vihreitä herneitä
2 dl vettä
1 rkl voita
suolaa

Keitä herneitä muutama minuutti vedessä, kunnes ne ovat kypsiä. Valuta ylimääräinen vesi pois ja soseuta herneet. Mausta voinokareella sekä ripauksella suolaa. Tarjoa esimerkiksi kalan kera.

Kalan kanssa valmistin tällä kertaa hernesosetta, josta minulla tuli eilen puhetta isoisäni kanssa. Hernesose on kuin perunamuusia, mutta makeampaa ja tuo aterioihin mukavaa vaihtelua. Mainitsematta jäi, valmistettiinko sose ukin lapsuudessa tuoreista vai kuivatuista herneistä, ja niinpä tein tänään pienen testin. Jos olisin uhrannut asialle hieman enemmän ajatusta, olisin varmaan osannut päätellä lopputuleman, mutta kyllähän se sose on parempaa tuoreista tai pakasteherneistä valmistettuna. Kuivatuista herneistä valmistettuna siitä tuli kuin paksua hernekeittoa. Aina ei pää toimi, ja toisaalta nyt minulla on hauska haaste keksiä fiksua kokattavaa neljästä desistä hernesosetta.


*  *  *



My trip to the fish counter almost ended poorly, as the flounders that caught my eye earlier were just about sold out by the time I got back yesterday evening. There were only three itsy bitsy fillets left that built up just over a hundred grams of fish. I was so excited about the dish that I bought them anyway. Secondly, I didn’t think anybody else would buy such a small amount of fish, so actually I felt it was my obligation to by them.

Flatfish is not very common in Finland, as it lives mostly in seawater and is rare in the Bothnian Bay and eastern parts of Gulf of Finland. We only have flounders and more uncommon turbots. When shopping for fish, the rare kinds should be avoided and one should stick to domestic fish. It’s good to explore guides for sustainable seafood before shopping for unfamiliar fish species.


Pan Fried Flounder (4 portions):

600 g (21 oz) fillets of flounder
2 eggs
1 dl (1/2 cup) breadcrumbs
1–2 tsp. salt
1/4 tsp. white pepper
butter

Beat two eggs in a bowl. On a plate, mix together breadcrumbs, salt and white pepper. Heat some butter in a frying pan over medium heat. Dip the fillets of fish first in egg and then turn them around in the breadcrumbs. Fry for a few minutes on both sides. Serve with boiled potatoes or mashed peas.

Flounders can grow up to be very big (half a meter / about 20 inches), but the fillets I bought were very small and thin. It depends on the size, how many fillets you need, but it’s good to have about 150–200 grams (5–7 oz) of fish for each diner. Once again, I used Great Grandma’s Kitchen cookbook to prepare the fish. Naturally you can just as well fry other kinds of fish with the same recipe: breading is a very common way to prepare fish. It allows the fish to stay moist and soft, while the surface is nice and crunchy.



Mashed Peas (4 portions):

4 dl (1 3/4 cups) green peas
2 dl (3/4 cup) water
1 tbsp. butter
salt

Cook the peas until tender. Pour them into a bowl and mash them. Season with butter and salt. Serve with fish, for example.


I prepared mashed peas to go with the fish today. They’re like mashed potatoes, only sweeter, and I think they are a nice change. The idea came from my grandpa yesterday, but he didn’t come to mention whether I should prepare them using fresh or dried peas. Therefore, I decided to do a little test today. Maybe if I had given it a little thought, I would had been able to figure out the outcome, but indeed, it’s better to prepare the dish using fresh or frozen peas. The dried peas came out to be like thick pea soup. Well, you can’t be at your brightest every day! And now I have a fun little challenge to come up with a meal that has boiled peas in it.




2 kommenttia: