tiistai 2. heinäkuuta 2013

Mesiangervon kuivatus – Dried Meadowsweet

"Rohtona käyttämisen lisäksi mesiangervon kukintoja on käytetty myös paljon etenkin siman, viinin ja oluen maustamiseen.

Olen jo pitkän aikaa ollut kiinnostunut erilaisista luonnonkasviksista ruoanlaitossa. Kauniit, pumpulin pehmeinä tursuilevat mesiangervon (Filipendula ulmaria) kukinnot kiinnittivät viime viikolla huomioni työmatkan varrella ja aloin suunnitella niiden keräämistä kuivausta varten. Sinä päivänä kun olin varustautunut ylimääräisellä kassilla ja saksilla työmatkalle alkoi kuitenkin sataa, ja suunnitelmani vaikuttivat valuvan pisaroiden mukana hukkaan. Onneksi viikonloppureissulla Etelä-Savossa läheisen niityn laidalla kasvoi runsaasti mesiangervoja, sillä eilisellä työmatkalla sain huomata ihailemieni tylvöjen kukkineen jo auttamatta yli ja muuttuneen rusehtaviksi.


Mesiangervon kuivatus:

Kerää mesiangervo varsineen aurinkoisen päivän iltana, jolloin kasvi on mahdollisimman kuiva. Kuivatukseen sopii kukkaan puhjennut mesiangervo, joka on edelleen vaalea: ruskeaksi ylikukkineita kasveja ei kannata kuivata. Ripusta kasvi varrestaan ylösalaisin roikkumaan tai erittele kasvin lehtiä tai kukintoja kuivurin ritilöille. Kuivata, kunnes kasvin osat ovat täysin kuivia. Hiero kuivatettu mesiangervo ilmatiiviiseen säilytysastiaan siivilän läpi. Näin saat siitä vaivattomasti eroteltua jäljelle jääneet kovemmat lehtiruodit ja varren osat. Voit myös riipiä kukintoja ja valkoisia nuppuja kevyesti sormin, jos haluat niiden säilyvän mahdollisimman kokonaisina. Jos kuivatat sekä lehtiä että kukintoja, säilö ne erikseen, niin voit käyttää niitä eri tarkoituksiin.




Suomessa yleinen mesiangervo viihtyy kosteilla alueilla peltojen laidoilla ja niityillä. Suuret kukinnot ovat vaivattomia kerättäviä ja esimerkiksi ylösalaisin kuivattaminen varressaan edelleen kiinni vaikuttaa hyvin kätevältä menetelmältä. Sen sijaan itse nipsin kukkatöyhtöjä erikseen kuivuriin, jolloin työn määrä oli huomattavasti suurempi. Mesiangervoa voi käyttää monipuolisesti rohdoskasvina. Se sisältää luonnon omaa salisyylihappoa ja auttaa siten erilaisiin flunssaoireisiin, päänsärkyyn ja myös reumakipuihin. Sekä lehtiä että kukkaan puhkeavia kukintoja voi kuivattaa teessä käytettäväksi. Mesiangervoteetä ei voi keittää, etteivät vaikuttavat aineet haihdu: sen sijaan kukkia ja lehtiä sekoitetaan kuumaan veteen ja teen annetaan hautua yön yli. Teetä ei tulisi käyttää kuin väliaikaiseen lääkitsemiseen, jottei siitä tulisi liika-annostusta.

Rohtona käyttämisen lisäksi mesiangervon kukintoja on käytetty myös paljon etenkin siman, viinin ja oluen maustamiseen. Sitä voi kokeilla erilaisiin jälkiruokiin sekä myös keittoihin makua tuomaan. Tuoreita lehtiä voi lisätä esimerkiksi salaattiin makua tuomaan. Tuoreena mesiangervon maku on hyvin vahva, ja vaikka tuoksu kuivattaessa mietoneekin, maku ei, joten kannattaa yrttiä lisätä ruokaan vähitellen ja maistellen. Myös hyönteiset huomaavat voimakkaan kasvin: kukinnot kannattaa tarkistaa erilaisten toukkien ja siivekkäiden varalta. Vierailemallani niityllä viihtyi aurinkoisena päivänä huomattava määrä kimalaisia ja paarmoja, joista jälkimmäiset pääsivät pistämään suojaamattomat sääreni lukuisille paukamille. Edelleen pihalla kukintoja erotellessani hyönteiset lentelivät kuivurin ritilälle kuin huumaantuneina yrtin tuoksuista. Eikä se ole ihme, aromaattinen tuoksu todella on huumaavan herkullinen enkä malta odottaa että pääsen pian kokeilemaan sitä suunnittelemani kuivakakun mausteena.


*  *  *


For some time now I’ve been extremely interested in using different kinds of natural herbs in cooking. The beautiful, softly flouring Meadowsweet (Filipendula ulmaria) caught my eye a few days ago on my way to work and I started planning on how to pick them and dry them for later use. Well, the day came when I finally had an extra bag and scissors with me, and it started to rain. I could just feel my great plans dripping down alongside with the raindrops. Luckily I found lots of meadowsweet on a weekend trip to Southern Savonia, and managed to dry them after all; when I got back home and went to work yesterday, I could see that the ones I had seen before had already blossomed all the way; you can’t dry the ones that are brown.



How to dry Meadowsweet:

Pick Meadowsweet after a sunny day, when the herb is as dry as possible. The best kind of Meadowsweet to dry is one that blossoms with white flowers: if the flowers are already brown, there’s no use drying them. Hang the herbs upside down or separate flowers and leaves on a dryer. Let the herb dehydrate until completely dry. Rub the dry Meadowsweet through a strainer and preserve it in an airtight can. With a strainer it’s easy to separate the bigger stems from the flowers. If you don’t want to break the flowers and white buds, you can also gently rub them between your fingers; this requires more work, though. If you are drying both the leaves and inflorescences of Meadowsweet, store them separately, so you can use them for different purposes.


Meadowsweet is very common in Finland and grows in damp surroundings, such as meadows or edges of fields. The big inflorescences are easy to pick and dry when still attached to their stems; just hang them upside down in a dry place. I however dried the herbs in a dryer, so I took the flowers apart, which took quite a long time. Meadowsweet is a very multifaceted herb. It contains natural salicylic acid and can be used for treatment of common cold, headache and rheumatism. Both the leaves and the inflorescences can be used for tea. Meadowsweet tea should not be cooked, but the herb should be mixed together with hot water and left to infuse over night. The tea should only be used for temporal medication to avoid overdose that can cause dizziness, nausea and abdominal pain. (The information is from a book written by Toivo Rautavaara , a Finnish doctor of Agriculture and Forestry.)

In addition to medical treatment, meadowsweet can also be used as a seasoning; it has been used for mead, wine and beer, for instance. You can try it for different desserts and even spice up soup with it. The fresh, green leaves can be used in salads. When still fresh, the scent and flavour of meadowsweet is very strong. After drying the scent gets weaker, but the flavour only strengthens, so use it in small amounts and add little by little to find the right amount. Also insects are drawn to this strong herb; I recommend checking the inflorescences carefully before drying them. When I went to collect the herb from a sunny meadow I found dozens of bumblebees and gadflies; the latter managed to sting my legs many times as I had not come to think of covering myself up. And when I was sitting in the yard, separating the herbs to the dryer, the scent still lured many insects into the flowers. I’m not surprised; the aromatic scent is so delicious I can’t wait trying it out on a bundt cake I’m planning for next weekend!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti