lauantai 31. elokuuta 2013

Pehmeä tattimuhennos – Soft Porcini Stew




"Länsi-Suomessa on yleisesti poimittu etenkin kantarelleja, herkkutatteja ja muita hienompina pidettyjä sieniä, itä-Suomessa puolestaan on kerätty etenkin rouskuja ja muita tattilajeja.

Kuivattujen herkkutattien jämät pääsivät oikeuksiinsa pehmeässä tattimuhennoksessa, jonka alkuperäinen resepti on peräisin mummoni keittokirjasta (Koskimies, H. & Somersalo, E. 1950. Keittotaito koteja ja kouluja varten. Porvoo: WSOY). Muhennoksessa voi luonnollisesti käyttää muitakin sieniä kuin tatteja. Esimerkiksi kantarellit, orakkaat ja suppilovahverot sopivat muhennokseen loistavasti, mutta voit kokeilla myös rouskuja, haperoita sekä herkkusieniä. Tattien runsas, metsäinen maku tulee muhennoksessa ihanasti esille. Jos käytät kuivattuja tatteja kuten minä, liota sieniä runsaassa vedessä noin puoli tuntia ennen muhennoksen valmistamista.


Tattimuhennos:

500 g tatteja
40 g voita
1 sipuli
3 rkl korppujauhoja
2 rkl vehnäjauhoja
1 1/2 dl vettä
valkopippuria
suolaa
2 dl ranskankermaa

Kuori ja pilko sipuli ja ruskista se voissa. Laikkaa tatit pieniksi kuutioiksi ja lisää pannulle, ruskista hiukan. Lisää sitten korppujauhot, vehnäjauhot, vesi sekä mausteet. Anna seoksen hautua kannen alla noin 20 minuuttia ennen ranskankerman lisäämistä. Tämän jälkeen muhennos saa enää ainoastaan kiehahtaa. Tarjoile tattimuhennosta kasvis- ja liharuokien lisukkeena.





Sienestäminen on kaikin puolin loistava tapa. Metsässä samoillessa voi nauttia luonnosta ja saada liikuntaa rauhalliseen tahtiin, mutta sienet tarjoavat myös erinomaista ja ilmaista ravintoa meille onnekkaille, jotka saamme nauttia jokamiehen oikeuksista. Sienestys on levinnyt maahamme alun alkaen lännestä ja idästä, mikä vaikuttaa tutkimusten mukaan edelleen siihen, millaisia sieniä missäkin päin erityisesti suositaan. Länsi-Suomessa on yleisesti poimittu etenkin kantarelleja, herkkutatteja ja muita hienompina pidettyjä sieniä, itä-Suomessa puolestaan on kerätty etenkin rouskuja ja muita tattilajeja. Vaikkakin sienestäminen on helppoa ja suositeltavaa, kannattaa keräilyssä olla aina äärimmäisen tarkka: kerää ainoastaan sellaisia sieniä, jotka tunnistat varmasti. Useilla herkullisilla ruokasienillä on myrkyllisiä näköislajeja. Helpoimpia tunnistettavia ovat esimerkiksi kantarellit, vaaleaorakkaat ja mustatorvisienet, jotka on myös helppo valmistaa maittavaksi ateriaksi ilman esikäsittelyn tarvetta. Ei siis muuta kuin kori käteen, kumpparit jalkaan ja mättäille askeltamaan: metsässä kulkeminen on kuin rauhallista meditointia ja sienet ovat lähiruokaa parhaimmillaan.



MARGINAALISSA:
Pari päivää sitten käyty keskustelu ruokapöydän ääressä lähti rönsyilemään ja johti ajatuksenvaihtoon lisäaineista ja pikaruoan terveyshaitoista. Keskustelun jälkeen en ole päässyt yli siitä irrationaalisuudesta ja kaksinaismoralismista, jota niin sanottu pikaruokakulttuuri tuottaa. Syömme yhä enemmän ruokaa, joka ei ravitse meitä vaan päinvastoin saattaa meidät aliravittuun tilaan ja puutosoireisiin. Muutamme kehomme kemiaa ja koostumusta syömällä sellaista ruokaa, jonka tiedämme olevan epäterveellistä, mutta josta emme kykene täysin irrottautumaan. Sen lisäksi että heikennämme omaa elämänlaatuamme tällaisella toiminnalla, tulee kysyä, millaista tulevaisuutta rakennamme jälkipolvillemme. Kun tarkastelen pikaruokateollisuuden lapsiin kohdistuvaa mainontaa, järkytyn ja suutun: ei voi kuin todeta, ettei mainonnalla ole moraalia. Se, että ohitamme tämän faktan jokapäiväisessä elämässämme on melkeinpä yhtä järkyttävää. Hyvä on; minäkin käyn toisinaan pikaruokaravintoloissa. Lähden seuraksi kun joku toinen haluaa syödä hampurilaisen, mutta useimmiten en edes ota itse mitään. Katsellessani pikaruokaravintoloiden kolkkoa, meluisaa ja rasvan käryistä ympäristöä mietin, millaisia ravitsemustottumuksia ja ruokaan liittyviä asenteita lapset siellä omaksuvat. Itse en haluaisi viedä lapsiani sellaiseen ympäristöön, enkä myöskään haluaisi tarjota heille sellaista ruokaa, joka on niin voimakkaasti ristiriidassa oman moraalikäsitykseni kanssa niin ruoan kestävän tuottamisen, terveellisen ravinnon kuin eettisen mainonnankin näkökulmasta. Mutta eikö ole erikoista ajatella, että omaan terveys- ja moraalikäsitykseen liittyviä päätöksiä voisi venyttää siihen asti, jos joskus hankkii lapsia? Muutoksia omiin terveys- ja kulutustottumuksiin kannattaa ja tulee tehdä jo aikaisemmin, ihan vain oman itsensä vuoksi.



*  *  *



The remaining dried porcinis I had found themselves in a soft stew that really did them justice. The original recipe is from my granny’s old cookbook, again, but I made some small alterations. You don’t have to use just porcinis for the stew; for instance, chantarelles, tooth funguses and funnel chantarelles work beautifully in a stew. You can also try out milk-caps, russulas and button mushrooms. The abundant, forested flavour that porcinis have works very nicely in the stew. If you are using dried porcinis like I did, soak them in a plenty of water about half an hour before cooking the stew.


Porcini Stew:

500 g (1 lb) porcinis
40 g (1 1/2 oz) butter
1 onion
3 tbsp. breadcrumbs
2 tbsp. plain flour
1 1/2 dl (2/3 cup) water
white pepper
salt
2 dl (3/4 cup) crème fraîche

Peel and chop the onion and brown it in the butter. Dice the porcinis and add to the frying pan with the onion; brown gently. Add then the breadcrumbs, plain flour, water and the seasonings. Let the stew simmer under a lid for about 20 minutes before adding the crème fraîche. After this only let the stew quickly boil up before removing it from heat. Serve the porcini stew as a side dish with vegetables and meat.





Mushrooming is a great manner in every way you can think of. You can enjoy nature and get some exercise when walking in the forest, but this every man’s right also gives you the chance to get healthy and free food. Mushrooming has spread to Finland both from Russia and Sweden, and still to this date it seems to affect on the mushroom types people are keen to pick: in eastern parts people pick more milk-caps and boletes, in western parts they prefer “finer” mushrooms such as chantarelles and porcinis. Even though mushrooming is easy and very advisable, you should always be extra careful with it; pick only mushrooms that you can identify for sure. Many edible mushrooms have poisonous twins. The easiest species are chantarelles, hedgehog mushrooms and black trumpets that make delicious meals without any pre treatment. So put on your wellies, pick up a basket and step onto the tussocks; wondering around in the woods is like meditation, and mushrooms are the best local food there is.



OVER THE EDGE:
A couple of days ago I had an interesting conversation about food additives and the health issues that fast food creates. After the conversation I just can’t get over all the irrationality and double standard that the so-called fast food culture creates. I can’t believe we eat more and more of food that cannot nurture us, but leads to malnutrition and deficiency indications. We are literally changing the chemical and physical composition of our body by eating food we know is unhealthy for us; we’re just not able to break away from it. In addition to weakening our own quality of life we make choices that affect that of our children. When I view the marketing that fast food industry focuses on children, I get upset and angry; marketing has no morals. The fact that we disregard this is quite frankly shocking. Okay, there are times when I have visited a McDonald’s or the local equivalent, Hesburger. I go along with somebody who wants to have a burger, but most times I don’t take anything myself. As I take a look at the gaunt and noisy restaurant that stinks like grease, I cant help but wonder, what kind of attitudes children absorb there. I myself would not like to take my kids to such an environment, and I wouldn’t like to offer them food that is so strongly against my health and moral standards in regards to sustainable development, healthy food and ethical marketing. But isn’t it funny to think that you can postpone decisions that regard your important thoughts on health and morals to the day when you have children of your own? We should make these decisions right now, for our own sake, and through it for the sake of our future generations.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti