sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Yksinkertainen lihamureke – Simple Meatloaf




"Laitoin juurekset uuniin samalla kun pistin sen päälle, jolloin ne hyödynsivät alkulämmön ja saivat kypsyä hieman mureketta pidempään.

Eräs helpoimmista kotiruoista taipuu kymmeniksi erilaisiksi versioiksi. Tänään valmistin sen hyvin perinteiseksi ja yksinkertaiseksi. Kyse on tietenkin lihamurekkeesta, tuosta arkiaterioiden moniottelijasta. Luulenpa, että lihamurekkeelle on yhtä monta versiota kuin tekijöitäkin, sillä sen voi täyttää melkeinpä millaisilla aineksilla tahansa. Yksi klassinen tapa on asetella mureketaikinan keskelle kokonaisia keitettyjä kananmunia. Jotkut suosivat täytteenä sulatejuustoa, toiset sieniä, kolmannet päällystävät murekkeen pekonilla. Täytteeksi sopivat hyvin monenlaiset makuyhdistelmät. Eipä sitten muuta kuin kokeilemaan!


Lihamureke:

Mureketaikina:
2 dl kermaviiliä
1/2 dl korppujauhoja
1 sipuli
ruokaöljyä
400 g jauhelihaa
1 kananmuna
2–3 valkosipulin kynttä
1 tl suolaa
1 tl paprikaa
1 tl mustapippuria

Lisäksi:
25 g voita
1 dl vettä
sinappia

Sekoita kulhossa kermaviili ja korppujauhot. Anna seoksen turvota sillä aikaa kun valmistelet muut ainekset. Kuori ja paloittele sipuli ja kuullota se kevyesti pannulla. Lisää sipuli, jauheliha, kananmuna, valkosipuli sekä mausteet kulhoon ja sekoita kuohkeaksi ja tasaiseksi taikinaksi. Muotoile taikinasta pitkänmallinen mureke uunivuokaan. Sulata voi, sekoita se kiehautetun veden kanssa ja valuta kauttaaltaan murekkeen päälle. Sivele murekkeen pinta sinapilla. Paista mureketta 200-asteisen uunin alatasolla noin puoli tuntia. Valele mureketta kostukkeella muutaman kerran paiston aikana. Tarjoile esimerkiksi uunikasvisten ja raikkaan salaatin kera.


Kuten kuvasta näkyy, olisin voinut sekoittaa taikinaa vielä enemmän, jotta siitä olisi tullut tasaisempaa. Nyt mureke oli lämpimänä turhan hauras. Olisin myös voinut muotoilla murekkeen korkeammaksi, sillä paistettaessa se hieman leviää ja madaltuu. Maku oli kuitenkin erinomainen, ja pidin erityisesti sinapin tuomasta lisästä. Etsin tähän murekkeeseen vinkkejä mummoni vanhasta keittokirjasta. Kirjassa korostettiin sitä, että mureketta tulee valella paiston aikana, jottei se pääse palamaan. Yleinen ongelma lihamurekkeen kanssa onkin se, että siitä helposti tulee hieman liian kuivakkaa. Ennen vanhaan lihamureke valmistettiin jauhamalla kokolihaa lihamyllyssä. Myllyssä oli helppo jauhaa sekaan myös esimerkiksi sipulia, porkkanaa ja perunaa. Nykyisin murekkeet on helppo valmistaa jauhelihasta, mutta maussa varmasti huomaa eron, jos sen valmistaa kokolihasta. Lihamyllyä hyödyntämällä murekkeessa voi sitä paitsi käyttää rasvaisen sianlihan kanssa esimerkiksi riistaa tai lammasta.


Murekkeen lisukkeeksi sopii hyvin keitetyt tai höyrystetyt kasvikset. Tällä kertaa valmistin kuitenkin näppärästi murekkeen kanssa samaan aikaan uunijuureksia. Paloittelin perunoita, porkkanoita, punajuuria ja sipulia vuokaan, pirskottelin päälle oliiviöljyä ja hieman mausteita. Laitoin juurekset uuniin samalla kun pistin sen päälle, jolloin ne hyödynsivät alkulämmön ja saivat kypsyä hieman mureketta pidempään. Kun mureke oli valmis, olivat myös juurekset kypsiä. Hyvin helppoa, hyvin vaivatonta, ja ah, niin maittavaa!



*  *  *




One of the easiest homemade meals can be turned into tens of different versions. Today I prepared the dish in a very traditional and simple way. I am talking of course about meatloaf, the multi talent of conventional food. I bet there are as many versions to meatloaf as there are cooks; you can fill this baby up with just about anything! One classic way is to place hard-boiled eggs in the middle of the meatloaf. Some like to use processed cheese in the filling, some mushrooms, and some people top it off with bacon. Many, many combinations of flavours compliment a meatloaf. So go ahead and try it yourself!


Meatloaf:

Pastry:
2 dl (1 cup) sour cream
1/2 dl (1/4 cup) breadcrumbs
1 onion
cooking oil
400 g (14 oz) ground beef
1 egg
2–3 cloves of garlic
1 tsp. salt
1 tsp. paprika
1 tsp. black pepper

In Addition:
25 g (1 oz) butter
1 dl (1/2 cup) water
mustard

In a bowl, mix together the sour cream and breadcrumbs. Let the mixture puff up while preparing the rest of the ingredients. Peel and chop the onion and gently sauté it on a frying pan. Place the onion, ground beef, egg, garlic and seasonings into the bowl and mix together to form smooth pastry. In the oven tray, form the pastry into a longish loaf. Melt the butter, mix it with boiling water and run it all over the meatloaf. Sroke some mustard on the surface. Bake on the lower rack of the oven in 200 C / 390 F for about half an hour. While baking, baste the meatloaf a few times. Serve with roasted veggies and a fresh salad, for instance.


As you can see in the picture, I should have mixed the pastry more to make it smoother and stronger. Now the meatloaf was a bit too fragile when it was still warm. I also could have made it in a higher form, because as you bake the meatloaf, it tends to spread and silt a bit. But it tasted great! I especially liked the flavour the mustard brought to the whole. For this meatloaf I searched for some tips in my granny’s old cookbook. The book emphasized that meatloaf should absolutely be basted while baking, so it wouldn’t get burnt. And I agree: a common problem with this otherwise delicious dish is that it easily gets too dry. In the old days people used to make meatloaf from whole meat that they grinded themselves. It was easy to grind other ingredients at the same time, for example onions, carrots or potatoes. Nowadays it’s super simple to use minced meat, but naturally you can tell the difference. Besides, if you use a grinder, in addition to sebaceous pork meat, you can, for instance, use game or mutton meat, too.

Meatloaf is tasty when served with cooked or steamed veggies. Today I decided to make some roasted veggies that were easy to bake in the oven at the same time as the meatloaf baked. I simply chopped some potatoes, carrots, red beets and onions into an oven tray and sprinkled some olive oil and seasonings on top. I placed the veggies into the oven when I turned it on, so the warmth was utilized from the very beginning and the veggies baked a bit longer than the meatloaf. When the meatloaf was done, so were the veggies. Very easy, very simple, and oh, so delicious!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti